| Yhteystiedot: Helena Norrgård, Porvoo GSM 040 528 1707 (mieluiten iltaisin) helena@chinchillat.net |
![]() |
||||||||||||
|
hieman kasvattajasta Kaiken alku... Chinchillaharrastukseni sai alkunsa syksyllä 1990, jolloin näin elämäni ensimmäisen chinchillan eläinkaupassa. Ihastuin otukseen oitis! Eräs tuttavani oli ollut aikanaan läheisellä Kyösti Valtosen turkistarhalla kesätöissä, ja neuvoi minut sinne. Kiertelin noin 200 chinchillan tarhaa pää pyörryksissä, kunnes eräs nappisilmä tuijotti suoraan kohti minua mikkihiiren korvineen, etutassuillaan häkin etuseinään nojaten. Näin mukaan lähti pieni, kolmikuinen standard poika, joka sai nimekseen Silver Rogue, ’Rontti’. Rontti kulki mukana kyläpaikoissa ja koulujen esitelmissä, ja vaikka se viihtyi hyvin ihmisten kanssa, tuntui oikealta hankkia sille lajikumppani. Ja niin beige naaras Fredens Ninja, ’Ninja’, tuli taloon. Pariskunta lisääntyi, ja ensimmäinen poikanen Silver Samurai eli Iita valloitti sydämemme niin, ettemme voineet kuvitellakaan sen luovutusta muualle. Iita jäi pikkusiskoni Heidin rakkaaksi lemmikiksi. Vähitellen chinchillalaumani kasvoi, ja eläinlauma muutenkin. Olen omistanut vuosien varrella paljon erilaisia eläimiä papukaijoista tarantelloihin. Kasvatin muutaman vuoden myös gerbiilejä ja syyrialaisia hamstereita, mutta chinchillat tulivat luokseni myös jäädäkseen. Kasvattajanimen Harlequin’s sain vuonna 1992. Tällä hetkellä... Jalostuksessa käyttämieni chinchillojen eli siitoseläinteni määrä on jo vuosikausia ollut noin tusina, mikä mahdollistaa järkevän pienimuotoisen kasvatuksen ja oman linjan luomisen. Kasvatteja on kaiken kaikkiaan syntynyt jo yli sata. Kasvatan pääasiassa värejä african violet ja silver white, mutta myös muun värisiä poikasia syntyy, kuten standard ja black velvet. Pyrin kasvattamaan rotumääritelmän mukaisia, omaleimaisia, terveitä lemmikkejä. Suomen Lemmikkichinchillat ry:ssä olen ollut mukana alusta saakka; olen perustajajäsen, ja hallituksessa olen ollut mukana vuosina 1992-1999 ja 2001-2005. Puheenjohtajana olen ollut neljä vuotta. Olen myös yhdistyksen hyväksymä virallinen ulkomuototuomari. Virallisten luokkien arvosteluja on takana noin 30. Chinchillojen lisäksi minulla on Hannele-siskoni kanssa rakas ratsuhevonen Dar. Lue myös kasvattajahaastatteluni: 1. Chinchilla 2/93 2. Chinchilla 1/06 | ||||||||||||
| Näiden sivujen osittainenkin kopiointi sekä tekstien että kuvien osalta on tekijänoikeuslain nojalla kielletty. | |||||||||||||